Kaupunki päätti: Tavara-asema aiotaan siirtää Morkun paikalle



Tampereen kaupunginhallitus päätti 25.6.2018, että tavara-asema siirretään ja Morkku puretaan. Asia ei etene enää valtuustoon.

"Ennen siirtoa järjestetään tontinluovutus- ja konseptikilpailu toimistokorttelin, siirretyn tavara-aseman sekä rautatieläisten asuinrakennuksen kehittämisestä ja luovutuksesta. Tavara-asemarakennus siirtyy sen ostajan vastuulle. Konseptikilpailussa suojeltujen rakennusten kunnostus ja kehittäminen sidotaan toimistokorttelin toteuttamisen ehdoksi."

Pro tavara-asema ja Morkku -liike on pettynyt päätökseen, koska mielestämme riittävä toimenpide olisi ollut mutka tiessä ja pidempi kevyen liikenteen alikulku. Siirtoon kuluva raha olisi voitu käyttää kunnostustöihin. Ja samalla Morkku olisi säästynyt. Olemme silti tyytyväisiä, että tavara-asema on yhä suojeltu kaavassa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Rötisköstä helmeksi – vanhoja tamperelaisia taloja, jotka saivat uuden elämän

Tavara-aseman 111-vuotinen historia lyhykäisyydessään

Tätä päivää on odotettu vuosia - Uusittu Tavara-asema avaa pian ovensa!