Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Puistofiestassa jopa 25 000 kävijää

Kuva
Hämeenpuiston perinteisessä Puistofiestassa oli Aamulehden mukaan tänä vuonna jopa 25 000 kävijää, joista moni pysähtyi myös Pelastetut kaunottaret -näyttelyprojektimme teltalle. Vaikka Tampereen hyvin tukalasta taloustilanteesta on noussut kiivas keskustelu ja some on kohissut, ihmiset olivat liikkeellä hyvällä mielellä aurinkoisessa elokuun säässä . Suurin osa oli myötämielisiä vanhojen rakennusten säilyttämistä kohtaan ja ihmetteli nykyistä rakentamisbuumia. Myös Eteläpuistoa puolustava adressi , joka oli esillä ständillämme täyttyi tiuhaan tahtiin. Ajatuksia, joita nostimme esiin. 1. Tavara-asemalle olisi hyvä saada ostaja, joka on kiinnostunut muustakin kuin uudistuotannosta, joku joka ymmärtää alueen mahdollisuudet yhteisöllisyyttä ja kulttuuria nostattavana. Paras ratkaisu olisi, että alue säilyisi kokonaisuutena: tavara-asema ja Morkku jäisivät paikalleen ja tiessä pysyisi mutka. Kevyt liikenne kulkisi tunnelissa. 2. Omaehtoista tekemistä ja luovuutta henkivät paik

Olemme mukana Puistofiestassa!

Kuva
Pelastetut kaunottaret -näyttelyprojekti on mukana ensi sunnuntaina 19.8.2018 Hämeenpuiston Puistofiestassa . Tervetuloa keskustelemaan rakennussuojelusta klo 11-16! Käynnissä on myös lippuarvonta Rajaportin saunalle. Activistas-video on osa näyttelyä, joka oli esillä kesäkuussa Kulttuuritalo Laikussa. Video on tämän kuun esillä videokanava.comissa .