Morkku pääsi graduun: Kulttuuriperintö on identiteettipolitiikkaa

maalaus Morkusta


Morkun purkamisesta ja tavara-aseman siirrosta on kulunut vuosi. Myös kauan työn alla ollut graduni on vihdoinkin nähnyt päivänvalon.

Valmistun pian Turun yliopistosta filosofian maisteriksi, pääaineenani kulttuuriperinnön tutkimus. Tutkimukseni etsii syitä kulttuuriperinnön katoamiseen Morkun tapauksen kautta. Tutkin rakennuksen elinkaarta ja sen tapahtumia kulttuuriperintöprosessina, jonka keskiössä vaikuttaa yhteisössä tapahtuva identiteettityö. Identiteettityössä yhteisö vaalii, arvottaa ja käyttää itselleen merkityksellistä menneisyyden jälkeä vahvistaakseen identiteettiään. Kriittiseen kulttuuriperinnön tutkimukseen nojaava tutkimukseni tarkastelee myös kulttuuriperintöprosessissa vaikuttavia valtasuhteita sekä arvottamisen diskursseja. Halusin tuoda tutkimuksessani esiin kulttuuriperintöprosessin moniäänisyyttä, etenkin kansalaisten tasolla tapahtuvaa arvottamista ja siitä syntyvää toimintaa. 

Laajan aineiston pääosassa ovat Morkulla toimineiden ja sen suojelua puoltaneiden yhteisöjen haastattelut. Haastattelut olivat yksi mielekkäin osio tutkimuksessani. Niiden ansiosta pääsin osaksi hyvin mielenkiintoisia keskusteluja, jotka ovatkin tutkimukseni suola.

Globalisaation myötä kaupunkikehitys ja deindustrialisaatio loivat muutoksia Morkun käyttötarkoitukseen. Alkuperäisen käyttötarkoituksen loppuessa menneisyyden jäljestä muodostuu tiiviin yhteisön aktiivisen identiteettityön sijaan vahvemmin osa paikallisen yhteisön identiteettityötä. Tämän seurauksena identiteettityö purkautuu paikallisyhteisön sisällä useamman yhteisön kesken. Eri valta-asemista koostuvat yhteisöt tulkitsevat menneisyyden jälkeä omien intressiensä mukaan, joka voi aiheuttaa kulttuuriperintöprosessissa ristiriitoja. Uuden symboliarvon rakentaminen on vaikeampaa ja menneisyyden jäljellä on suurempi todennäköisyys kadota. 

Morkku on esimerkki prosessin tuloksena katoavasta menneisyyden jäljestä, kun taas tavara-asema osoitti sen, kuinka vastakkaiset diskurssit päätyivät kompromissin kautta yhteisymmärrykseen ja uuden symboliarvon rakentuminen oli mahdollista. Moni koki, että rautatierakennukset tulisi säilyttää kokonaisuutena. Taloudellisten ja infrastruktuurin kehittämiseen liittyvien intressien ohjaama osapuoli lopulta määritteli, että rakennukset tulkitaan kokonaisuuden sijaan erillisiksi kohteiksi.

Kulttuuriperintö on identiteettipolitiikkaa ja kulttuuriperintöprosessi poliittisesti latautunutta. Kyse on lopulta siitä, kenen identiteetille kulttuuriperinnöllä koetaan olevan merkitystä.

Olin seurannut rautatierakennusten suojelukiistaa jo useita vuosia, mutta Morkun historiasta tiesin yllättävän vähän. Morkun historia paljastui hyvin mielenkiintoiseksi ja asiasta olisi varmasti paljon kirjoitettavaa. Tutkimukseni tarkastelee Morkun historiaa ja rakennukselle luotuja merkityksiä siellä toimineen rautatieläisyhteisön alkutaipaleelta lähtien. Useat meistä tietävät tavara-aseman sisällissodan aikaiset synkät tapahtumat, mutta mitä Morkulla tuolloin tapahtui? Itselleni oli täysin uutta tietoa, että rakennus toimi väliaikaisvankilana punaisille naisvangeille, ennen kuin heidät siirrettiin mm. Kalevankankaan vankileirille. Asiasta mainitaan lyhyesti esimerkiksi punaisia naisvankeja käsittelevissä teoksissa, mutta en ole toistaiseksi onnistunut löytämään tapahtumista tarkempaa tietoa.

Oli haaste mahduttaa yli 100-vuotiaan rakennuksen tärkeimmät tapahtumat sekä monitahoinen suojeluprosessi gradun mittaiseen teokseen. Kaikki Morkulla toimineet ja sen suojelua ajaneet yhteisöt olisivat ansainneet saada äänensä kuuluviin ja varmasti monta tärkeää aihetta jäi vielä käsittelemättä.

Minna Heikkilä
Kulttuuriperinnön tutkimus
Kulttuurituotannon ja maisematutkimuksen koulutusohjelma
Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Turun yliopisto


Kuva: Minna Heikkilä