Kööpenhaminan Paper Islandista mallia tavara-asemalle?

Kööpenhaminan Papirøen - Paper Island on katuruoan rouhea mekka.
Vanha tila jätettiin sisustaltaan viimeistelemättömäksi, joka mahdollistaa monenlaisen väliaikaisen tilan käytön.
Kuva: Ted Schaumanin esityksestä.


Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikon osana järjestetty Architecture and Cities in Transition -seminaari pidettiin viime viikolla. Esiin nousi monia tärkeitä ja tuttuja asioita, itselle tärkeitä arvoja, kuten tilan inhimillisyys, avoimuus, avoimen maiseman merkitys, puistot ja puutarhat, perinteen kunnioittaminen ja rohkeus kokeilla uutta. 

Tavara-aseman seutu elää muutosvaihetta. Minkälainen alueesta mahtaa syntyä? Riittääkö rohkeus tehdä jotakin muuta kuin kliinistä ja tylsää? ACT-seminaari oli tässäkin mielessä hyvin inspiroiva. Kööpenhaminassa työskentelevä suomalaisarkkitehti Ted Schauman esitteli Paper Islandia, joka olisi mielestäni erinomainen esikuva myös tavara-aseman uudelle konseptille. Vanhaa rakennusta ei remontoitu lopulliseen, siloteltuun muotoon, vaan se jätettiin pelkitetyksi, mikä mahdollistaa myös väliaikaisen käytön. Nyt Papirøen on trendikäs katuruoan tarjoajien paikka, sisällä ja ulkona.


"Christiansholm, also known as Paper Island having stored huge rolls of newsprint for decades for the Danish press, is uniquely located in the heart of Copenhagen's waterfront. In recent years, the island has become an urban destination in Copenhagen with a vibrant street life that welcomes citizens and guests inside old industrial warehouses and make up a unique and versatile setting for multiple cultural activities. The vision for the project is to create a series of new halls for informal, public functions such as an event hall and a swimming hall. Private housing will be placed on top of the halls which encirles a green and intimate courtyard. The whole island will be flanked by a unifying public promenade. The existing vivid public life is balanced with the private life of the future inhabitants to make the island attractive for visitors as well as local residents." Cobe.dk

Islantilainen avoimuus ja rohkeus olla tekemättä

Islantilaiset arkkitehdit Steve Christer & Margrét Harðardóttir esittelivät Reykjavikin kaupungintalon kokonaisuutta, jonka alakerta on julkista tilaa. Rakennuksesta haluttiin suunnitella magneetin lailla puoleensavetävä paikka, jonne kansalaiset kulkisivat arkisia reittejään ja jonka tapahtumiin olisi matala kynnys osallistua. Iltakokousten aikaan lasiseinien läpi paistaa valo, joka on merkki, että sisään sopii saapua kuuntelemaan, mistä yhteisistä asioista parhaillaan päätetään.

Islannissa on myös tuotu takaisin jo menetettyjä rakennuksia rakentamalla osa taloista takaisin moderneilla menetelmillä. Lisäksi laaja täydennysrakentamisalue jätettiin kokonaan tekemättä, kun selvisi, että alueella on historiallista tutkimus- ja opetusarvoa. 


Islantilaiset korostivat myös luonnon voimaa, miten se aina lopulta voittaa ihmisen kädenjäljen. Itseäni kuitenkin hirvitti heidän betonirakenteensa kosteissa olosuhteissa. Heräsi kysymys, miten hyvin arkkitehti tuntee nykymateriaalit ja niiden käyttäytymisen ympäristön olosuhteissa?

Identiteetti, ympäristö ja muuttoliikkeet

Arkkitehti Lauri Louekari puhui identiteetistä ja Suomen itsenäisyyden vuosikymmenten arkkitehtuurista. Mentaliteetti on muuttunut ajan myötä. Välillä on vannottu kovaan tieteeseen, välillä elämyksellisyyteen. Suomalainen suunnittelu on tyypillisesti vaatimatonta. 1980-luvulla alettiin puhua "paikan hengestä". Kauneuden sijaan on ajauduttu puhumaan kestävyydestä ja rakennuksen käytännön hyödyistä ja tehtävistä. Rakennukset nähdään toki myös tilaveistoksina. Alvar Aallon merkitys näkyy yhä. Hyvää Aallon suunnittelussa on mm. inhimilliset mittasuhteet kehon ja tilan välillä. 

Ensimmäisen seminaaripäivän jälkeen jäin pohtimaan oman identiteetin etsinnän, perinteen kunnioittamisen ja vaikutteiden ottamisen vaikeaa logiikkaa. Toisen päivän seminaarissa arkkitehti Martin Rein-Cano antoi tähän oman vastauksensa. 

Suuressa osassa maapallon maita on paljon siirtolaisia ja pakolaisia. Osa on muuttanut uuteen kotimaahansa ja jäänyt sijoilleen jo useita sukupolvia sitten, mutta nykyään muuttaminen paikasta toiseen on liikkuvaisempaa. 

Pelkoja tulijoita kohtaan on yleensä eniten paikoissa, joissa on vähiten uusia tulijoita. Konfliktit ovat väistämättömiä kaikkialla, mutta niitä voi työstää nostamalla asiat pöydälle tilasuunnittelun keinoin. Julkiset yhteiset ulkotilat ovat tässä oleellisia. Rein-Cano näytti mm. kuvaa julkiselle oleskelualueelle ulkotilaan tuodusta potkunyrkkeilykehästä, josta tuli sekä paikka "aggression kohdistamiselle" että itsessään nähtävyys.

Mitä tulee identiteettiin ja aitouteen, Rein-Cano korosti, että originaalit ovat usein tylsiä ja mielenkiintoiset työt yleensä varastettuja vaikutteita.

Miten saada kohtaamaan raha ja rohkeus? Miten istuttaa vierauden pelkoon rohkeus kokeilla uutta, mutta muistaa myös nöyryys sitä kohtaan, minkä pohjalla kaikki nykyinen lepää?